Nyt ei pidä katsoa toisten tekemisiä enää ollenkaan ettei mene vallan pois tolaltaan (tarkoitan toisten kuvataiteilijoiden duunien katselua). Tässä ei nyt ole varaa menettää enää päätään, sen verran vähän aikaa ja paljon tehtävää. Jäätävän rauhallisesti tässä viettelen kotisunnuntaita, mutta ei auta pörrätä: olen kaiken stressin keskellä tietysti sairastunut johonkin vihreää-nenäeritettä-&-uuvutusta -tautiin. Siis en minä enää tajua millä nimellä näitä tauteja pitää kutsua, kun minusta tuntuu että minulla on kolmeakymmentä erityyppistä nuha-kuumeehko-flunssa-versiota. Joka tapauksessa, en toivo keuhkokuumetta, pakko levätä, ainakin yksi päivä. Ääneni on kuin Paula Koivuniemellä, auts.
Huomenna pääsee maalaamaan, jee! Salaperäinen sukellusmies saa ympäristön tummennusta ja siipikuva vähän säätöä. Maltan tuskin odottaa että pääsen niitten kimppuun. Luojan oma maailma on todellisuutta kutsuvampi. Joskus.
Paku on varattu, ja vapaaehtoinen kuski ilmoittautunut (vau!). Avajaisia en ole ajatellut vielä sekuntiakaan. En ajattele nytkään, täytyy kuulemma hoitaa nämä kuningattaren velvollisuudet ja säätää pikkuprinsessojen kruunuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti