Tämä vetää kyllä hiljaiseksi, tämän valistuneen itsevaltiaan -ups eihän kun verrattoman vaatimattoman pääministeri Putinin menestys taidemarkkinoilla. Tuo uljas Venäjän tukipilari, hämyisen idän daniel craig Vladimir Vladimirovitsh tarttui miehekkäällä otteellaan palettiin ja sutiin, ja vetäisi villakankaalle Gogolin kunniaksi (kuinka postmodernia!) tämän innoittaman ikkunamaiseman. Ja sitten muuan moskovalainen galleristi kiiruhti huutamaan sen hyväntekeväisyyshuutokaupassa 860 000 eurolla. Onpa hienoa, että sitä denkaa edes tällä tavoin saadaan kanavoitua hurskaalle köyhälle kansalle, kun eivät ilkeät ja tyhmät duuman edustajat / petomaiset suuryritysten omistajat sitä V.V:n hallintokausilla tämän uupumattomia ponnisteluja ylenkatsoen kansalle jakaneet.
Tuossa epäilemättä pyhiinvaelluskohteeksi pian muodostuvassa ensimaalauksessaan Vladimir Vladimirovitsh niin kauniisti kuvaa jo suomalaisuuden ajalla lanseerattua ajatusta: on maamme köyhä, siksi jää. Siinä kauniit verhot koristavat rupuisen mökin jäätynyttä akkunaa, jossa kuurankukat peittävät elegantisti sen, ettei Venäjää edelleenkään hoida kukaan, sen infrastruktuuria, perustoimeentuloa ja niitä muita ikäviä juttuja. Onneksi on runous, spiritus sanctus ja alati loistava tulevaisuus!
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
torstai 15. tammikuuta 2009
Taidepuhinaa
Taas olisi edessäni pari apurahahakemusta, mutta joka kerran kun tauon jälkeen (jolloin siis tehdään töitä eikä puhuta siitä) alan muotoilla tekemisiäni sanoilla, törmään samaan ongelmaan: se kuulostaa ihan pöljältä sanottuna. Olen jo oppinut sanomaan tekemisistäni sivistyneellä taidekielellä olennaisen, jotta ehkä mahdollisesti tulisin ymmärretyksi, mutta silti tehtävä ei tule helpommaksi.
Itse asiassa se vain vaikeutui Tapio Piiraisen Suuri performanssi -televisioelokuvan (Harri Mannerin saman nimisen romaanin pohjalta) takia. Olin pudota sohvalta kun katsoin rainaa: just noin sanotaan! Hih, tuossa on selvästi ollut Anu Tuominen ainakin yhtenä esikuvana, tuossa taas Teemu Mäki. Se teemumäen video oli muuten ihan hyvä:-) Entäs se sokea valokuvataiteilija, joka olikin psyykkisesti sokea -mitä ihastuttavaa allegoriaa... Ja se keskustaidelautakunnan (vai mikä se oli) kokous! Eihän sitä tekstiä enää voi koskaan suoltaa tämän jälkeen nauramatta itselle ja koko instutsioonille! Eli mitäs minä nyt sitten kirjoitan siihen hakemukseen -voi suttu...
Itse asiassa se vain vaikeutui Tapio Piiraisen Suuri performanssi -televisioelokuvan (Harri Mannerin saman nimisen romaanin pohjalta) takia. Olin pudota sohvalta kun katsoin rainaa: just noin sanotaan! Hih, tuossa on selvästi ollut Anu Tuominen ainakin yhtenä esikuvana, tuossa taas Teemu Mäki. Se teemumäen video oli muuten ihan hyvä:-) Entäs se sokea valokuvataiteilija, joka olikin psyykkisesti sokea -mitä ihastuttavaa allegoriaa... Ja se keskustaidelautakunnan (vai mikä se oli) kokous! Eihän sitä tekstiä enää voi koskaan suoltaa tämän jälkeen nauramatta itselle ja koko instutsioonille! Eli mitäs minä nyt sitten kirjoitan siihen hakemukseen -voi suttu...
torstai 8. tammikuuta 2009
Silmämato-ongelma
Onkohan kellään muulla vastaavanlaista ongelmaa?
Elokuva Uneton Seattlessa on pilannut minulta omenan kuorimisen! Siis joka kerran, kun kuorin omenaa, mieleeni tunkee se ärsyttävä kohtaus, jossa übersöpö Meg Ryanin henkilöhahmo kuuntelee Tom Hanksin henkilöhahmon jutustelua radiossa, jossa hän alakuloisena kaipailee menetettyä rakastaan, jonka suloisuutta ja omaperäisyyttä (tms.) kuvaa se, että hän kuori omenan yhdellä kuorimalla. Siis sillä tavoin, että siitä tulee yksi pitkä spiraalinmuotoinen kuorikiekura. Ryan-tyyppi osoittaa suloisen tietämättömänä itsestään olevansa vähintään yhtä ihana kuin tuo Hanksin entinen, sillä hän kuorii siinä kuunnellessaan omenaa samalla tavalla -muka! Mutta minulle, joka kuorin juuri tuolla mainitulla tavoin omenan, Ryanin tapa kuoria omena on suorastaan brutaali! Hän vetelee kolmen sentin lohkoina kuoren irti, eikä siitä mitään spiraalia tule! Jos näyttelijä ei osaa edes tehdä sitä mitä pitää, niin miksi siihen ei pantu sijaisnäyttelijäksi jotakuta, joka olisi sen osannut sirosti suorittaa, olisihan sen voinut jotenkin leikata siten, että illuusio säilyy? Onhan esimerkiksi pianonsoiton esittämistä leikattu siten varmasti elokuvan alusta lähtien. Vai eikö kukaan tekijätiimissä edes tiennyt mitä se kuoriminen on, ja ohjaaja ei välittänyt ottaa selville, eikä kukaan edes tullut sanomaan, ettei sitä tuolla tavalla voi rouhia, eihän se ole yhtään sama asia. Mitä järkeä on tehdä isolla rahalla elokuva, jossei viitsitä ottaa selville miten olla uskottavia.
Är-syt-tä-vää!
Puh puh. Nyt kun sain tämän julkisesti valitetuksi, ehkä pääsen tästä sitkeästä "silmämadosta". Kaipa tällaista toistuvaa muistikuvaa voi nimittää siten, jos päähän soimaan jäävä ärsykebiisi on korvamato.
Elokuva Uneton Seattlessa on pilannut minulta omenan kuorimisen! Siis joka kerran, kun kuorin omenaa, mieleeni tunkee se ärsyttävä kohtaus, jossa übersöpö Meg Ryanin henkilöhahmo kuuntelee Tom Hanksin henkilöhahmon jutustelua radiossa, jossa hän alakuloisena kaipailee menetettyä rakastaan, jonka suloisuutta ja omaperäisyyttä (tms.) kuvaa se, että hän kuori omenan yhdellä kuorimalla. Siis sillä tavoin, että siitä tulee yksi pitkä spiraalinmuotoinen kuorikiekura. Ryan-tyyppi osoittaa suloisen tietämättömänä itsestään olevansa vähintään yhtä ihana kuin tuo Hanksin entinen, sillä hän kuorii siinä kuunnellessaan omenaa samalla tavalla -muka! Mutta minulle, joka kuorin juuri tuolla mainitulla tavoin omenan, Ryanin tapa kuoria omena on suorastaan brutaali! Hän vetelee kolmen sentin lohkoina kuoren irti, eikä siitä mitään spiraalia tule! Jos näyttelijä ei osaa edes tehdä sitä mitä pitää, niin miksi siihen ei pantu sijaisnäyttelijäksi jotakuta, joka olisi sen osannut sirosti suorittaa, olisihan sen voinut jotenkin leikata siten, että illuusio säilyy? Onhan esimerkiksi pianonsoiton esittämistä leikattu siten varmasti elokuvan alusta lähtien. Vai eikö kukaan tekijätiimissä edes tiennyt mitä se kuoriminen on, ja ohjaaja ei välittänyt ottaa selville, eikä kukaan edes tullut sanomaan, ettei sitä tuolla tavalla voi rouhia, eihän se ole yhtään sama asia. Mitä järkeä on tehdä isolla rahalla elokuva, jossei viitsitä ottaa selville miten olla uskottavia.
Är-syt-tä-vää!
Puh puh. Nyt kun sain tämän julkisesti valitetuksi, ehkä pääsen tästä sitkeästä "silmämadosta". Kaipa tällaista toistuvaa muistikuvaa voi nimittää siten, jos päähän soimaan jäävä ärsykebiisi on korvamato.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Huomenta!
Huomenta? Juuri nyt minusta tuntuu että tulin luolasta ulos, ja katsos vaan, tekee mieli taas höpöttää täällä bittisälinän seassa!
Ihmeellisin muusa kaikista, tuo helläksi ja vittumaiseksi tituleeraamani, valtasi koko työhuoneen, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin! Paljastui näet, ettei hän ollut v-mäinen ollenkaan, vaan täydellisen valloittava ja ihmeellinen olento. Joten nyt saavat muut muusat palata sumuisille vuorilleen, laulujeni innoitus siirtyi uuteen ulottuvuuteen...
***
En osaa enää (vieläkään) kirjoittaa -joudun kirjoittamaan kaiken kahteen kertaan, kun teen niin paljon vihreitä, hevletin ärtsytävää. Pitää treenata sekä pähkäilyä että näppäilyä.
***
Maailmassa on taas vaan entistä enemmän huutomerkkejä. Tuntuu että niistä pitää kasata katos päänsä päälle että olisi tilaa vielä hengittää -ja hymyillä. Tällä palikkapuheella tarkoitan, että vaikka sen kaiken kauhean näkeekin päivittäin, on pidettävä oma elämänsä tila, oikeus elää mahdollisimman onnellista elämää kaikesta huolimatta.
Ihmeellisin muusa kaikista, tuo helläksi ja vittumaiseksi tituleeraamani, valtasi koko työhuoneen, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin! Paljastui näet, ettei hän ollut v-mäinen ollenkaan, vaan täydellisen valloittava ja ihmeellinen olento. Joten nyt saavat muut muusat palata sumuisille vuorilleen, laulujeni innoitus siirtyi uuteen ulottuvuuteen...
***
En osaa enää (vieläkään) kirjoittaa -joudun kirjoittamaan kaiken kahteen kertaan, kun teen niin paljon vihreitä, hevletin ärtsytävää. Pitää treenata sekä pähkäilyä että näppäilyä.
***
Maailmassa on taas vaan entistä enemmän huutomerkkejä. Tuntuu että niistä pitää kasata katos päänsä päälle että olisi tilaa vielä hengittää -ja hymyillä. Tällä palikkapuheella tarkoitan, että vaikka sen kaiken kauhean näkeekin päivittäin, on pidettävä oma elämänsä tila, oikeus elää mahdollisimman onnellista elämää kaikesta huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)