maanantai 15. maaliskuuta 2010

Että semmonen päivä

Valvoin liian myöhään eilen, sain päähäni ryhtyä kahlaamaan läpi erästä artikkelia. Heräsin sellaiseen olotilaan kuin olisin ollut vähän humalassa -räpeltelin torkkunäppäintä suuntaan ja toiseen, niin että taas kerran raotellessani luomiani säikähdin pahanpäiväisesti että olemme jo myöhässä. Minä siitä kiidättämään tenavia taipaleille ja sitten huomaan että kello onkin tuntia vähemmän kuin luulin (olin räplännyt myös aikaa).
Olin niin uninen, että päätin tehdä kotona hommia, siis paperiprojekteja. Siinä sivussahan tulee tehtyä yhtä sun toista ei-niin-kovin-professionaalista, niinpä minäkin otin huvikseni kopion yhdestä mageesta neuleohjeesta (ihan totta!). Mutta pro-printteri suivaantui moisesta epäasiallisesta työtehtävästä, sylki puolet paperista ulos poikittain ja jumitti loput kireiden leukapieliensä väliin, että sisso.
Siinä sitten sättäilin tunnin verran sitäkin syntistä sivujuonnetta, että voi taivas, rikoinko minä nyt tämän hianon masiinan. Katsotaan ohjetta ja availlaan kansia ja sorkitaan sormet mustiksi jotain läpysköitä, joita saa juuri ja juuri raotettua. Lopulta ymmärsin tutkia monia eri ohjeita ja (luojan kiitos) selkeitä kuvia läpi ja purkaa toosaa takakautta. Selvittiinhän siitäkin. Niin, sen jälkeen kun se oli ensin jäänyt mököttömään, että joku tulostinpää on ihan huonosti. Vedin raakasti töpselit irti ja pistin sitten takaisin. Ja kaveri taas herjaa sivistyneenä kuin Jeeves, että ei pitäisi ihan nyt tuommoista, mutta ryhtyi sitten taas hommiin.
Join kahvia keskellä päivää, ja nyt vaikuttaa siltä, että taidan olla kohtalaisen hereillä.

Mitä tästä opimme? Että voisihan sitä tietysti mennä nukkumaankin, iltaisin. Ei ole pakko valvoa vain siksi että voi (mikä harmittaa tenavia niin vietävästi, miksi minä varmaan valvonkin, kompensoin ikuisesti omaa lapsuuttani?).