Taas olisi edessäni pari apurahahakemusta, mutta joka kerran kun tauon jälkeen (jolloin siis tehdään töitä eikä puhuta siitä) alan muotoilla tekemisiäni sanoilla, törmään samaan ongelmaan: se kuulostaa ihan pöljältä sanottuna. Olen jo oppinut sanomaan tekemisistäni sivistyneellä taidekielellä olennaisen, jotta ehkä mahdollisesti tulisin ymmärretyksi, mutta silti tehtävä ei tule helpommaksi.
Itse asiassa se vain vaikeutui Tapio Piiraisen Suuri performanssi -televisioelokuvan (Harri Mannerin saman nimisen romaanin pohjalta) takia. Olin pudota sohvalta kun katsoin rainaa: just noin sanotaan! Hih, tuossa on selvästi ollut Anu Tuominen ainakin yhtenä esikuvana, tuossa taas Teemu Mäki. Se teemumäen video oli muuten ihan hyvä:-) Entäs se sokea valokuvataiteilija, joka olikin psyykkisesti sokea -mitä ihastuttavaa allegoriaa... Ja se keskustaidelautakunnan (vai mikä se oli) kokous! Eihän sitä tekstiä enää voi koskaan suoltaa tämän jälkeen nauramatta itselle ja koko instutsioonille! Eli mitäs minä nyt sitten kirjoitan siihen hakemukseen -voi suttu...
3 kommenttia:
Ymmärrän hankaluuden. Ystävätär, harrastajataiteilija, joka on itsekin esiintynyt monitulkintaisilla installaatioilla, nauroi helakasti Suurelle performanssille. Minun nauruni oli vähän väkinäisempää, tunsin että roiskeita lensi vähän meihinkin, jotka käymme gallerioissa katsomassa erilaisia tiilitaiteen tuotoksia. Nykyisin pitää melkein vilkaista kahteen suuntaan ja varmistaa, ettei kukaan näe, kuin luikahtaa galleriaan...
Ehkei sentään, kanaseni! Vaikka nykytaide hassulta voi näyttääkin, ovat kaikki tekijät kyllä tosissaan, ainakin 99% taiteilijoista, uskaltaisin väittää. Sillä jos tosissaan ajattelee, niin kuinka moni ihminen viitsii perustaa koko elämäntyönsä (ja sitä mukaa itsekunnioituksensa) pelkälle huijaukselle?
Sisällöstä tai tasosta voi olla montaa mieltä, mutta kyllä sitä ajatuksella tehdään, eikä katsojaparkaa ole tarkoitus nöyryyttää tai huiputtaa.
En ajatellutkaan taiteilijoiden huijaavan. Naurusta jäi minulle sellainen jälkimaku, että ei-esittävä kuvataide yleensäkin haluttiin nähdä koomisena snobismina. Ja galleriaan luikahtava ilmoittautuisi siis julkisesti snobiksi.
Lähetä kommentti