Onkohan kellään muulla vastaavanlaista ongelmaa?
Elokuva Uneton Seattlessa on pilannut minulta omenan kuorimisen! Siis joka kerran, kun kuorin omenaa, mieleeni tunkee se ärsyttävä kohtaus, jossa übersöpö Meg Ryanin henkilöhahmo kuuntelee Tom Hanksin henkilöhahmon jutustelua radiossa, jossa hän alakuloisena kaipailee menetettyä rakastaan, jonka suloisuutta ja omaperäisyyttä (tms.) kuvaa se, että hän kuori omenan yhdellä kuorimalla. Siis sillä tavoin, että siitä tulee yksi pitkä spiraalinmuotoinen kuorikiekura. Ryan-tyyppi osoittaa suloisen tietämättömänä itsestään olevansa vähintään yhtä ihana kuin tuo Hanksin entinen, sillä hän kuorii siinä kuunnellessaan omenaa samalla tavalla -muka! Mutta minulle, joka kuorin juuri tuolla mainitulla tavoin omenan, Ryanin tapa kuoria omena on suorastaan brutaali! Hän vetelee kolmen sentin lohkoina kuoren irti, eikä siitä mitään spiraalia tule! Jos näyttelijä ei osaa edes tehdä sitä mitä pitää, niin miksi siihen ei pantu sijaisnäyttelijäksi jotakuta, joka olisi sen osannut sirosti suorittaa, olisihan sen voinut jotenkin leikata siten, että illuusio säilyy? Onhan esimerkiksi pianonsoiton esittämistä leikattu siten varmasti elokuvan alusta lähtien. Vai eikö kukaan tekijätiimissä edes tiennyt mitä se kuoriminen on, ja ohjaaja ei välittänyt ottaa selville, eikä kukaan edes tullut sanomaan, ettei sitä tuolla tavalla voi rouhia, eihän se ole yhtään sama asia. Mitä järkeä on tehdä isolla rahalla elokuva, jossei viitsitä ottaa selville miten olla uskottavia.
Är-syt-tä-vää!
Puh puh. Nyt kun sain tämän julkisesti valitetuksi, ehkä pääsen tästä sitkeästä "silmämadosta". Kaipa tällaista toistuvaa muistikuvaa voi nimittää siten, jos päähän soimaan jäävä ärsykebiisi on korvamato.
3 kommenttia:
Hyvin tuttua. Epätarkat yksityiskohdat elokuvissa saattavat pilata koko vaikutelman. Eilen katsoin venäläistä elokuvaa Paluu, joka oli saanut kaiken maailman kultaisia palmuja ja kaktuksia. Sen päähenkilö, raavas mies, kiinnitti veneen niin että iski kepin rantahiekkaan ja sitoi narun kepin päähän. Vaikutti lasten leikiltä. Siitä eteenpäin päähenkilö oli niin epäuskottava ettei elokuvaa jaksanut katsoa.
- Filmeissä ihmisten taskut ja hihansuut eivät koskaan tartu kiinni ovenkahvoihin, kirjoitti joku. Haa! Minä en siis ole ainoa!
Vaanin pitkään elokuvaa, jossa jonkun tasku tai hihansuu tarttuisi oven kahvaan, mutta nyttemmin olen luovuttanut. Ehkä olen toiseksi ainoa.
Vaikutelman pilaukset on tietysti tuttuja juttuja, niitähän tulee heikompitasoisissa leffoissa koko ajan, näitä epäuskottavuusjuttuja, mutta hyvälaatuiseksi luulemassaan/tietämässään sellainen voi olla aika tyrmäävä.
Mutta toista tällaista jankkaamaan jäänyttä kohtausta en ole tavannut.
Lähetä kommentti