tiistai 29. huhtikuuta 2008

Luule minua ihmiseksi

Sopivaista kevätmusiikkia on CMX:n Aurinko. Kun kaikki teutoo riimuissaan lähtökuopissaan valmiina siihen samaan hulluun aina uuteen kesään, on oikein virkistävää aloittaa taas Pyhiinvaeltajasta ja Härjistä.

*

Olen ollut ymmärtävinäni, että olevassa on paljon sellaista, mitä ihminen ei kykene hallitsemaan, tiedon piiriin siitä tulee vain vähän. Oleva on meiltä aina kätkeytynyttä. Tätä kaikkea, joka ympäröi meitä ja josta me ja meidän elämämme koostuu, ja jota me emme tule tietämään, Heidegger nimittää Maaksi. Se, mitä voimme havaita ja tietää, on meidän maailmaamme, joka on historiallista, tapahtumista, jonka Heidegger nimeääkin Maailmaksi. Teos on tavallaan paikka, missä olevaa voidaan nähdä ikään kuin paljastettuna, totuutena.

”Jos oleva avautuu teoksessa (im Werk) siihen mitä ja miten se on, niin siinä on tekeillä (am Werk) totuuden tapahtuminen.--- Näin taiteen olemus olisi olevan totuuden asettuminen teokseen tekeille (Sich-ins-Werk-Setzen der Wahrheit des seienden) (Heidegger, Taideteoksen alkuperä 1998, s.34)” Mutta tällainen taiteesta löytynyt totuus on vain ehdotus, se on yksi mahdollisuus tuhansista, eikä suinkaan yksi ja muuttumaton Totuus jostakin asiaintilasta. Totuus on pala tuota kätkeytymättömyyttä, olevaa, joka on tullut tiedetyksi noustessaan maailman näkyviin tai tullessaan ajatelluksi. Heidegger korostaa sen tapahtumaluonnetta: totuus tässä ei ole oikeellinen asia, joka on kiinnitetty tänne maailmaan ja jota voidaan ryhtyä tutkimaan tieteen keinoin. Aina jää myös kätkeytyneisyyttä, eli tapahtuminen pysyy liikeessä.

Tästä tulikin mieleen, että CMX:n sanoitusavaruutta voisi tarkastella heideggerilaisittain. Biisien sanat nousevat Maasta niin pakottoman tuntuisina, että ne näyttävät, piirtävät esiin Maailmaa, totuuksia, joita kuuntelee mielellään. Maailman raoista näkee kuitenkin selvästi enemmän tai vähemmän Maata, aika usein enemmän. Se on kiehtovaa. Siitä kokemuksesta ymmärrän, että taideteos on ehkä sitä parempi, mitä enemmän pääsee tirkistelemään Maata sen raoista. Tästä armoitetusta ominaisuudesta on sanojenvalajaa A.W.Yrjänää tituleerattu shamaaniksikin. Ei se niin kummallista ole, kun sitä ajattelee Heideggerin esteettisestä nurkasta käsin.

Täältä tihkuu tosiaviittauksia:

”Tee äärimmäinen kysymys
tee se joka päivä.
Sanojen takana valo
valo ja maailman raja”

Ja tämä säe oli jo biisissä Pyydä mahdotonta, 1990.

Vielä hauskempi on seuraavan biisin alku:
”Maailma on unesta tehty
ja pääsi jäätyy maahan kiinni.”

Vaskiperse, 1991

Mutta tässähän Maa ei esiinny niin ihmeellisenä kuin sen nyt voisi ajatella olevan, ”se kaikki mitä meille ei näytetä”, tässä Maa todella sulkeutuu ja ei päästä sitten vähääkään luokseen. Ehkä se ei ole heideggerilainen tässä tapauksessa…

4 kommenttia:

Sokea kana kirjoitti...

Törmäsin tänään tähän Heideggerin ja CMX:n yhdistelmään kun kävin Amassa - http://www.ama.fi/ - katsomassa Elsa Salosen näyttelyä. Töitä näkyi nimetyn kummankin sitaateilla. Teema oli aika, tämä ulottuvuus, joka on otettava käyttöön, kun Maata alkaa kartoittaa Maailmaksi.

soli kirjoitti...

Kiitos kiintoisasta vinkistä! Olipa hienoja töitä nettisivullakin. Ja hauska tapa ratkaista tämä nimeämisongelma.

Anonyymi kirjoitti...

Heijaa! Yritin sulle meilata kuvia ja yhteystietoja, tulivat sooneran postista bumerangina takaisin ja päädyin lähettämään postin sun miehelles...

Tossa osoitteita ihmetellessäni päädyin näemmä stalkkaamaan ja löysin sut blogistanista.

Ostin btw juuri CMX:n Auringon, mun levyni kun ovat kadonneet maailman tuuliin elämän pyörteissä. Se on hieno levy se.

*Laura melkein naapurista huitoo*

soli kirjoitti...

Heh, kulkeehan ne viestit tälläkin tavoin!