Nyt en jatka vielä Heideggerista, vaan aikomuksenani oli linkata uuteen Taide-lehteen (2/2008), jossa julkaistiin kuvataiteen tohtori Teemu Mäen erittäin hyvä ja selkeä esitys Ulla Karttusen näyttelyn saamasta kohtelusta. (Sivuaa myös Jani Leinosen Raision kanssa käymää matsia.)Uuden lehden artikkelit eivät näköjään olekaan vielä netissä, mutta siellähän kumminkin on hyvä artikkeli (Hävyttömyyden huippu, siis nimeltään) aikaisemmista taidekohuista.
Taideteos -sanan rinnalla käytetään nykyään usein myös sanaa taideteko, sillä keinoin on saatu ikäänkuin kaikkein uusimmatkin hankalasti objektoitavat suuntaukset, kuten vaikkapa yhteisötaide, mukaan ammattialan sanastoon. Näitä taidekohuja toinen toisensa perään seuratessa tulee mieleen, että taide on muuttanut positiotaan yhteiskunnassa: taide on todellakin teko. Jokainen performassi, näyttely, jokainen yksittäinen pilakuvakin on teko, joka saatetaan kokea todellisena uhkana jotakin järjestystä kohtaan.
Olen tullut kentälle mukaan vaiheessa, jolloin minusta on tuntunut, että on aivan sama mitä taiteilijat tekevät, yleinen suvaitsevaisuuden taakse piiloutuva penseys ja välinpitämättömyys sulattavat aivan kaiken yleiseen hurlumhei-sirkukseen. Pitäisikö siis sittenkin olla iloinen, että yksittäiset ihmiset, poliisi, eri uskontokunnat ja eri yhteisöt nousevat ärhäkästi takajaloilleen puolustamaan aistimiensa/aivojensa rauhaa taiteen häiriöiltä? Ihmiset näkevät, seuraavat, reagoivat. Eikö se ole hyvä? Mutta miksi tämän uuden tuulen haju on hapan?
Mikä tuo otsikko sitten on? Se on kuulumisia täältä alhaalta. Me pikku taiteilijat vaan teemme hommia, työstämme "totuutta" ja joskus napsahtaakin yllättäen koppaan.
(Se on se vanha vitsi, kun tshutktsilta kysyttiin, mitä mieltä hän on perestroikasta. Hän vastasi: se on kuin taigassa kävelisi, ylhäällä käy kova tuuli, ja joskus täällä alhaalla käy käpy kipeästi päähän.)
1 kommentti:
Taiteen häiriö? Tulee mieleen Samuli Parosen aforismi: tieto on tietämystämme kohtaava häiriö.
Lähetä kommentti