perjantai 29. helmikuuta 2008

Katso ja näe

Nyt olen nähnyt Sen, siis Smedsin & ansamblen Tuntemattoman sotilaan. Sehän on visuaalisesti aivan häikäisevä! Dramaturgisesti ei niin hyvin pysy kasassa, joitakin aivan käsittämättömiä kuolleita hetkiä, joista en tullut ymmärtämään, pettikö teknikka vai pitikö siinä muka sisäistää jotakin pitkään ja hitaasti. Tavallaan koska Rokka saa niin paljon käsittelyaikaa teoksessa, olisin toivonut jotakin uutta lähestymistäkin Rokan tarinaan. Mielestäni toteutus on jopa uskollinen Linnan teokselle, ainakin siinä määrin, mitä uskon kirjalijan itse tarkoittaneen teoksellaan. Siis että ohitetaan se vastenmielinen palvonta ja kaavaksi muodostunut lähestyminen. Voi olla että kaikki eivät osaa ulkoa vuorosanoja, mutta luulisin, että aika moni osaa, joten niiden toistaminen sellaisenaan tekee aina jotenkin etäännyttävän vaikutuksen, mennään väkisin siihen Ainoaan ja Oikeaan Lukutapaan. Sitä olisi voinut murtaa mielestäni vielä enemmän, muuttamalla kertakaikkiaan suurimman osan vuorosanoista. Mutta visuaalinen ja performanssin omainen toteutus on aika huikeaa tykitystä. Löysin tässä vaiheessa vasta Tekijäin blogin, jossa ei kylläkään suurin osa klipeistä toimi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen ymmärtänyt, että kauttasi voisivat mennä terveiset Maahanmuuttajalle. Kun nimittäin hänen bloginsa on tärveltynyt jollain bucketphoton peittämillä teksteillä. Osa tekstistä näkyy, mutta huonosti. Siis onko vika vastaanottajassa vai voiko asialle jotain tehdä? Olisin kysynyrt e-mailin kautta, mutten löytänyt. Eli tekstin saa poistaa.

Sokea kana kirjoitti...

Näytelmä näyttää olevan lähdössä Venäjällekin. Mahtavatko hidastusten hetket riittää sikäläisille sisäistämiseen. Sinunkin kuvauksestasi päätellen kyllä viemisen arvoinen näytelmä.
Viitsitkö kurkata blogistani, mitä sinulle ehdottelen!

soli kirjoitti...

Ano: Juu, asia korjautui todella nopeasti. En ehtinyt edes vastata eilen, koska yhteys oli koko illan poissa. Maahanmuuttajan sivupohja oli täyttynyt -kaikkea sitä voi sattuakin!

Sokea kana: Ensimmäisenä tuli mieleen, ettei se voi aueta samalla tavalla siellä, koska viittaukset edellyttävät todellakin tekstin muistamista oikein ja nurinpäin, mutta onhan se ensisijaisesti visuaalinen ja yhteiskunnalliskriittinen teos eikä Tuntemattoman sotilaan versio, niin että eiköhän siitä mualimallakin saada jotakin irti. Lykkyä pyttyyn vaan koko baletille!